sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Uuden tekniikan valloitusta

Alkuun tervetulotoivotukseni Riikalle ja Marikalle! Niin mukava saada uusia lukijoita. Kiitos myös kaikille kivoista kommenteistanne!

Aina välillä on hauska kokeilla uutta tekniikkaa. Tällä kertaa se oli puikkovirkkaus, josta olin kyllä jossain kuvia nähnyt mutta en kuitenkaan itse kokeillut. Sain äidiltäni lainaan numeron 20 puikon, jonka hän oli joskus ostanut tätä tekniikkaa varten. Loppujen lopuksi minä ehdin tätä kokeilemaan ensin. Ja mihin muuhun tekniikkaa lähtisinkään kokeilemaan kuin huiviin...


Huivista tulikin tuubisellainen, ja kiepsautin sen kerran kierteelle ennen päiden yhteen ompelemista. Lankana on Novitan Rose mohair, jota kului kaksi kertaa kaulan ympäri kiepautettavaan malliin vain 63 g. Alkuun luulin tämän tekniikan kuluttavan paljon lankaa, mutta taisin erehtyä, tosin Rose mohair on kyllä muutenkin riittoisa lanka.

Puikkovirkkaus oli kyllä oikein hauska tuttavuus kokeilla. Tekniikka ehkä näyttää valmista pintaa katsellessa vaikealta, mutta on oikeasti todella helppo. Paksun puikon lisäksi tarvitaan virkkuukoukku, itselläni se oli tässä nelonen. Käsittääkseni paksun puikon tilalla voi hyvin käyttää vaikka viivotintakin.


Tässä vielä epätarkka kuva valmiista pinnasta. Uskoisin käyttäväni huivia paljon ja vaikka kesälläkin, sillä se on mukavan kevyt, ilmava ja juuri minun väriseni.


10 kommenttia:

Marika Maikki kirjoitti...

Kiitos tervetulo-toivotuksesta :)

Olen myös kokeillut vastaavaa tekniikkaa neulomalla, tuohan on kiva idea virkkaukseenkin.
Hieno huivi!

Marika Maikki kirjoitti...

Kiitokset tervetulo-toivotuksesta :)
Olen kokeillut vastaavaa tekniikkaa neulomalla, tuohan on hyvä idea virkkaamiseenkin.
Kaunis huivi tullut!

Marika Maikki kirjoitti...

Kiitos tervetulotoivotuksesta :)
Tuohan näemmä käy virkkaukseenkin!
Olen kokeillut neulomisessa samantyylistä tekniikkaa, tätäkin täytynee testata.
Kaunis huivi!

Marika Maikki kirjoitti...

Oho, tuli ainakin viesti perille :D
Selain herjasi eilen, että viestin laitto ei onnistu tms.

Marie kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Tietotekniikka on joskus kovin ihmeellistä... :)
Alkoi kiinnostamaan, että millä tavalla tätä tekniikkaa voisi tehdä neuloen? Itselleni se on ihan uutta.

Marika Maikki kirjoitti...

:)
Elikkäs neuloessa käytetään 15 puikkoa ja pientä, langalle sopivaa puikkoa. Niillä neulotaan ihan normisti vuorotellen, ellen ihan väärin muista. Tein kerran mohairista semmoisen "reikätopin" :) tyyli ei kaikille langoille varmastikaan sovi.
Tästä on jo vuosia aikaa, Novitasta löysin ohjeen silloin.

Marie kirjoitti...

Kiitos :) Täytyypä joskus kokeilla!

muru kirjoitti...

jännän näköistä tuo puikkovirkkaus. Taitaa olla pakko kokeilla minunkin... :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkea kaunista on puikoiltasi jälleen tipahdellut:) Huivisi näyttää niin ihanan kevyeltä:) Aurinkoista kesän odotusta sinulle! T: Näpertelijä

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis huivi ja kauniita patalappuja kaikkea muuta tuolla aiemmin. Käsialasi on niin kadehdittavan kaunista! Aurinkoista ja linnunlauluntäyteistyä kevättä Sinulle toicvottelee Pyllerö neulomosta<!