sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Dominoa ja Sukkasadon aloitusta

Blogilleni on löytynyt jälleen yksi uusi lukija - Mirva H, olet lämpimästi tervetullut! Kauniisti haluan kiittää myös mukavista kommenteistanne.

Jokunen viikko on vierähtänyt ilman päivityksiä, mutta vihdoin olen jotain valmistakin saanut aikaan.


Kokeilin ensimmäistä kertaa dominoneuletekniikkaa, mutta en varmaan viimeistä. Lopputuloksena seiskaveikasta pieni torkkupeitto hyväntekeväisyyteen. Peittoa oli kiva neuloa ja tekniikan iso etu oli se, että erillistä kokoamisvaihetta ei ollut lainkaan. Pienenä miinuksena olkoon se, että viimeistä palaa neuloessa sylissä oli jo koko peitto, jolloin työ ei enää ollut kovinkaan näppärä mukana kuljetettava työ. Tämänkokoinen peitto ei kuitenkaan ollut ollenkaan raskas kannateltava. Peitolla on kokoa noin 65 x 100 cm, reunaan virkkasin raitalangalla kerroksen kiinteitä silmukoita.    


Vuoden tauon jälkeen lähdin tänä vuonna mukaan Sukkasatoon. Oma satokausi lähti liikkeelle melko nihkeästi, sillä työ ja muut aktiviteetit pääsivät haittaamaan harrastusta, vaikka tästä tempauksesta en aio suorituspaineita ottaakaan. Niinpä ensimmäisellä viikolla sain aikaan vain kaksi paria vauvan sukkia. Lanka on molemmissa Woolia ja sukkien ohje löytyy syksyn 2012 Novitasta, kantapään tein helmineuleella. Hyväntekeväisyyteen matkaavat nämäkin sukat.


9 kommenttia:

Mirva H kirjoitti...

Näyttävä peitto dominotyylillä! Itse olen kokeillut vaan yksivärisenä, mutta täytyy kokeilla tämmöstäkin vaihtoehtoa.

Liila kirjoitti...

Aivan ihana peitto!! Todella kauniit värit! Ja sukat tietystikin ovat ihanat. Onnellinen on se, joka nämä saa :)

seijap kirjoitti...

Ihana peitto kerrassaan

Raija kirjoitti...

Peitto on tosi kaunis ja pienet sukat söpöt!

Neule-Kirppu kirjoitti...

Upea peitto! Erittäin onnistunut väritys peitossa:)Junasukat ovat myös kauniit.

Aikun Askareet kirjoitti...

Kaunis peitto.

Hepsi kirjoitti...

Upea peitto!

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkea kaunista olet taasen tehnyt. Peitto kaunis ja junasukat ilahduttavat aina:)Kaunista syksyä sinulle! T: Näpertelijä

muru kirjoitti...

Ihana peitto!!! <3<3<3