maanantai 20. tammikuuta 2014

Lapastelua

Jokunen viikko on taas vierähtänyt ja arki lähtenyt pyörimään joululomien jälkeen. Käsitöitä on valmistunut melko nihkeästi, mutta vihdoin edes jotakin. 

Jostain kumman syystä olen vuosien varrella tehnyt hyvin vähän lapasia. Sukkia ja kämmekkäitäkin sitäkin enemmän, mutta lapaset ovat jääneet vähemmälle. Tilannetta korjatakseni tein kahdet lapaset vihdoinkin saapuneisiin talvisiin säihin käsiäni lämmittämään. 


Ensimmäistä kertaa puikoilleni pääsi Novitan Usva-lanka, kun neuloin nämä siksak-lapaset vuoden takaisen Novitan ohjeella. Tavoistani poiketen neuloin nämä pitkästä aikaa sukkapuikoilla, kun kotoa ei löytynyt sopivan kokoista magic loopiin soveltuvaa pyöröpuikkoa. Alussa olikin melkoista totuttelua ennen kuin työ lähti sukkapuikoilla sujumaan. Toisen lapasen suunnilleen puolivälissä työ pysähtyi hetkeksi, kun itseäni alkoi häiritsemään lapasten erivärisyys. Hetken aikaa mietin jo purkavani toisen ja keriväni langasta sopivamman värikohdan, mutta lopulta jatkoin ja päätin erivärisyyden vain kuuluvan langan luonteeseen. Toisen kerran työ pysähtyi peukaloiden neulomiseen. En koskaan onnistu saamaan peukalon juuresta siistiä ja jotenkin se pienen kohdan "nyhertäminen" tuntui tylsältä. Erivärisyyttä yritin tasoittaa peukaloiden värityksellä ja loppujen lopuksi sekin häiritsee, mutta olkoon. Ehkä näille käyttöä löytyy ja aika tekee tehtävänsä, ettei myöhemmin enää niin harmita.


Vastoinkäymisistä huolimatta tämä oli hauska malli neuloa. Peukalokiilan tein omalla sovelluksella, koska halusin lisäys- ja kavennusraidat jatkuvan ehjänä ja linjassaan koko matkan. Kavennuksetkin tein lapasen keskellä eri tavalla kuin ohjeessa, sillä tämä kavennus on mielestäni kauniimpi. Suunnilleen jokaisessa kuvassa lapasten väri vääristyi jonkin verran, ylemmän kuvan väri on hieman lähempänä oikeaa.


Toiset lapaset tein vaihteeksi koukkuamalla. Tällä tekniikalla saa aikaan mielestäni lämpimät ja silti mukavan notkeat käsien lämmittäjät, joita tarvitsen töissä ulkoillessani. Lapasia oli mukava koukuta, vaikka pienoinen "peukalofobiani" uhkasi näidenkin lapasten valmistumista, mutta onneksi valmista tuli melko nopeasti. Lankoina käytin Huopasta ja Nallea, poimin silmukat luonnonvalkoisella Huopasella ja keräsin harmaalla Nallella. Viitosen kaksipäisellä koukulla lapasia oli kiva tehdä.


4 kommenttia:

Neule-Kirppu kirjoitti...

Kauniita lapasia! Pitäisi opetella koukkuamaan, sillä tekniikalla saisi varmaan ihanan lämpöiset lapaset.

Marie kirjoitti...

Kiitos! Suosittelen kokeilemaan koukkuamista, se on helppoa ja hauskaa. Haittapuoli lienee se, että koukkuamiseen voi jäädä koukkuun :)

muru kirjoitti...

Tosi ihania lapasia. Onko sulla joku linkki, mistä löytäisi ohjeen koukuttuihin lapasiin?

Marie kirjoitti...

Kiitos kommentistasi! Olen saanut koukuttujen lapasten ohjeen paperilla. Googlettelin ja löysin monenlaisia versioita, tässä yksi
http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/7AA4115CA11121CFC2257959001C35CA/$file/Koukuttuja_lapasia.pdf

Novitallakin oli joku aika sitten lehdessä ohje, siinä tosin molemmat langat samaa lankaa. Idea kuitenkin sama.