torstai 12. kesäkuuta 2014

Lahjaksi

Juhlia on tulossa ja sehän tietää lahjojen hankkimista - tai tässä tapauksessa tekemistä. Kerrankin olen siinä tilanteessa, että lahjat ovat valmiina jo hyvissä ajoin! Uskallan ne myös blogata, sillä todennäköisyys sille, että saajat blogiini eksyvät, on olemattoman pieni. Ja ainakin osittain heillä on vihiä siitä, mitä on tulossa... Melko yksipuolisia nämä lahjat nimittäin ovat.



Enpä ole aikaisemmin kesäjuhliin villasukkia neulonut lahjaksi, mutta nyt neuloin. Nämä sukat matkaavat kanssani valtameren taakse häälahjaksi sukulaisilleni, joita en ole koskaan vielä tavannut. Sukkien kokotiedot sain morsiamen sisarelta, jonka olen tavannut hänen käytyään Suomessa pari vuotta sitten. Neuloin silloin hänelle muistoksi Petäjä-sukat, jotka ovat olleet todella mieleiset. Niinpä sama malli päätyi näihinkin sukkiin, yksi ehdoton suosikkisukkamallini. Luonnonvalkoiset naisten sukat neuloin Maijasta ja siniset miesten sukat vanhasta 150 g kerässä olleesta Nallesta.


Sukkien kaveriksi tarvittiin tietysti kortti. Hääkortiksi tässä on ehkä vähän kylmät värisävyt, mutta tarkoituksella valitsin nämä värit Suomen lipun värejä silmällä pitäen, lisukkeena hopeaa. Kortti on kyllä suorareunainen, vaikka kuva toisin väittää...



Nämä sukat ovat puolestaan rippilahja ystäväperheeni esikoiselle. Hän nimenomaan toivoi minulta lahjaksi villasukkia, joten lahjapulma oli hetkessä ratkaistu. Sukkien lanka on Maijaa, väri saajan lempivärejä ja mallineule kahden silmukan palmikkoa.


Ja tässä vielä rippikortti, kuinkas muuten. Samaa tuttua pelkistettyä tyyliäni... Tähän korttiin hain ideaa jostain syystä hyvinkin pitkään, ja ylläolevaan lopputulokseen en ehkä täysin tyytyväinen ole, mutta tällä mennään.


5 kommenttia:

Neule-Kirppu kirjoitti...

Kauniita sukkia ja nuo kortit ovat ihania. Itse tehdyt lahjat ovat parhaita, ainakin minä tykkään niistä.

Ino kirjoitti...

Taas on sun käsissä syntyneet todella kauniit sukat! Ihanasti kortti sopii häälahjaan. Tyylikäs kokonaisuus!

Marie kirjoitti...

Kiitos :)

-Tikutin- kirjoitti...

Oi miten ihanat lahjat ja kortit oletkaan taas tehnyt :). Työsi jälki on täydellistä!

Petäjä on todella tyylikäs ja konstailematon malli, se on yksi minunkin suosikeistani.

Oikein hyvää juhannusta sinulle!

Marie kirjoitti...

Kiitos, Tikutin :)