keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Tossuilla jatketaan

Kiitokset kaikille raitatossuja kommentoineille! En ole varsinaisesti vielä tossuja ottanut käyttöön, mutta ainakin sovittaessa ne istuivat yllättävänkin kivasti jalkaan. Ne ovat minulle vain hiukan liian isot, joten jalassa pysymistä on vaikea arvioida. 

Ja tossuilla jatkuu minun tämänvuotinen Sukkasatoni. Sukkasadon blogeissa on vilahdellut useampaankin otteeseen kiva tossumalli, jota piti tietysti päästä testailemaan. 


Raitoja on näissäkin, mutta tällä kertaa kyseessä ovat Lindan tossut. Tossut on neulottu seiskaveikasta 3,5 puikoilla ohjeen pienemmän koon mukaan, mutta lopputuloksena sain jälleen hivenen liian isot tossut omaan noin 38 kokoiseen kapeaan jalkaani. Sukkien päällä käytettynä en usko koon niinkään haittaavan. Lankaa tossupariin kului noin 90 g.

 Aivan mutkattomasti ei omalla kohdallani tossujen neulominen sujunut, päälliosan kavennusten lopussa en enää ymmärtänytkään ohjetta, ja omat sovellukseni eivät nekään onnistuneet. Laitoin viestiä ohjeen laatijalle ja hän olikin huomannut ohjeessa virheen. Korjatulla ohjeella pääsin hyvin eteenpäin ja sain tossut valmiiksi. Ja niin mukava malli tämä kaikkien vaiheiden jälkeen on, että seuraavatkin on jo puikoilla.

3 kommenttia:

muru kirjoitti...

Kauniit tossut nämäkin.

Marie kirjoitti...

Kiitos sinulle :)

Aikunaskareet kirjoitti...

Kivalta näyttää. Täytyykin joskus kokeilla itsekin. Nappasin ohjeen talteen.