sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kesän kynnyksellä

Kovin laiska bloggaaja olen viime aikoina ollut... Viimeksi oltiin menossa kohti kevättä ja nyt ollaan jo kesän kynnyksellä. Puuhaa on ollut toki jos jonkinlaista ja vielä riittää, mutta nyt täytyy välillä ottaa itseään niskasta kiinni. Näistä puuhailuista kun saattaapi jotain ilmestyä tänne blogiinkin myöhemmin.

Siis asiaan, aikoja sitten sain haasteita kaksin kappalein. Niistä kiitos Timantulle ja Katsalle!
Homman nimi on seuraavanlainen:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetuille.  
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.  
4. Haastettujen tulee haastaa 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.  
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.  
6. Ei takaisin haastamista.

Ensin jotakin itsestäni...
1. En osaisi elää ilman käsitöitä
2. Olen suorittanut myös alan ammattitutkinnon, mutta toimin vallan eri alalla
3. Minulla on hyvä työpaikka ja saan tehdä työtä, josta pidän
4. Olen maatalon tytär
5. Vesi on minulle tärkeä elementti
6. Kammoksun ja inhoan käärmeitä
7. Odotan kovasti tulevaa kesää
8. Minulla on kolme ihanaa kummilasta
9. Pystyn elämään ilman facebookia
10. Pidän myös leipomisesta
11. En osaa piirtää

Sitten Timantun kysymykset:
1. Kaksi asiaa, jotka ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
- lankaa ja puikot
2. Polkupyörä vai auto?

- auto
3. Matkusteletko mieluummin kotimaassa vai ulkomailla?

- enimmäkseen kotimaassa
4. Ihanne asuinympäristösi, maalla vai kaupungissa?

- maalla
5. Mistä iloitset?

- arjen pienistä mukavista hetkistä
6. Mistä ärsyynnyt?

- ihmisten liiallinen itsekeskeisyys
7. Tunne vai järki?

- useimmiten järki, mutta riippuu tilanteesta
8. Minkälaisista elokuvista pidät?

- monenlaisista, mutta viime aikoina olen kiinnostunut elokuvista, joissa on jonkinlainen kytkös tositapahtumiin
9. Lempiruokasi?

- kanaruuat
10. Oletko aamu- vai iltaihminen?

- ilta
11. Kaukaisin paikka, jossa olet käynyt?

- Skotlanti, mutta tänä kesänä asiaan on tulossa muutos :)

Katsan kysymykset:
1. Jos saisit vapauden valita, mikä olisit?
- liian vaikea kysymys...
2. Mistä et luopuisi?
- läheisistäni ja ystävistä
3. Mitä rakastat eniten maailmassa?
- kotimaatani
4. Mitä inhoat eniten maailmassa?
- sotia ja kansojen välistä eripuraa
5. Mikä sai sinut valitsemaan nykyisen ammattisi?
- se on loppujen lopuksi pitkä tarina, jota on vaikea lähteä tiivistämään...
6. Mikä saa sinut tuntemaan kevään ja kesä tulleen?
- luonnon vihreys ja tuoksu
7. Oletko tärpästikkelisiivousintoilija vai siivoatko 5 minuuttia ennen vieraiden tuloa?
- se jälkimmäinen...
8. Minkälaisia kirjoja luet? 
- vaihtelevasti, viime aikoina kotimaisten kirjailijoiden romaaneja
9. Mikä asia saa sinut hyvälle tuulelle?
- onnistuminen jossakin asiassa, ystävän puhelinsoitto, aurinkoinen sää jne...
10. Entä mikä asia saa pahalle tuulelle?
- pitämättömät lupaukset, ihmisten liiallinen itsekkyys 
11. Mitä sinulle kuuluu juuri nyt?
- suhteellisen hyvää

Omat kysymykseni haastetuille:
1. Mille asialle nauroit viimeksi?
2. Ompelu- vai neulekone?
3. Kahvi vai tee?
4. Lempipaikkasi kotona?
5. Viimeisin käsityö, jonka olet saanut valmiiksi?
6. Mikä on suuritöisin käsityö, jonka olet tehnyt ja josta olet ylpeä?
7. Kodinkone, jota ilman et tulisi toimeen?
8. Mitä sinulla on liikaa?
9. Mitä sinulla on liian vähän?
10. Asia, joka pitäisi hoitaa/ tehdä, mutta on vielä jäänyt hoitamatta/ tekemättä?
11. Alkuvuoden mieleenpainuvin tapahtuma?

Haastan mukaan seuraavat blogit:


Tuossa ei nyt yhtätoista blogia ole, mutta menköön näin... 

Ja ettei tämä postaus vallan ilman käsitöitä mene, niin loppuun vielä yksi nuttu:



Nutun lankana jälleen kerran Nalle. Nyt jo voisi kyllä luulla, etten teekään enää muita käsitöitä kuin nuttuja... Mutta voin vakuuttaa, että se ei ole totta. Tämä nuttu valmistui useampi viikko sitten ja sen jälkeen ei ole uutta nuttua puikoilla näkynyt :)

2 kommenttia:

Neule-Kirppu kirjoitti...

Kiitos haasteestasi:)Mullakin on bloggailu jäänyt vähemmälle, mistä johtuneen. Hauskaa kesän alkua sinulle.

-Tikutin- kirjoitti...

Kiitos haasteesta:). Pyrin vastaamaan, mutta valitettavasti jonkinlaisella viiveellä.

Kaunis nuttu, jossa on ihana väritys!