torstai 10. heinäkuuta 2014

Kesävaatetta

Joka kesä mieleni tekee uusia kesävaatteita - vanhat näyttävät jotenkin vaan niin nuhjaantuneilta. Tämä kesä ei tuonut poikkeusta, ja myös alkukesän matkalle tarvittiin totta kai uusia vaatteita. Tällä kertaa ylitin itseni ja ompelin osan niistä itse. Vuosia sitten ompelin lähes tulkoon kaikki vaatteeni itse, mutta sitten neuleinnostus iski ja nyt en pitkään aikaan ole ommellut yhtäkään vaatekappaletta itselleni. Siksi voin sanoa ylittäneeni itseni...


Tämän tunikan kangas on pellavaa, ja kaava vuosien takaisesta Käsityölehdestä. Kaava oli hyvä, tunika helppo ja nopea ommella, joten melko varmasti samalla kaavalla ompelen myöhemmin vielä muutaman tunikan lisää.


Myös tätä Käsityölehden tunikan kaavaa voisin käyttää myöhemminkin. Kangas on läpikuultavaa ryppypuuvillaa, pääntien kanttasin satiinivinonauhalla. Hihansuissa on kapea kuminauha. Valkoisen topin päällä pidettynä tämä osoittautui oikein mukavaksi vaatteeksi. 



Molempien hameiden kaava on viime syksyn Modasta. Kirjavassa hameessa on yläosastaan kiinniommeltuja laskoksia, jotka antavat helmaan väljyyttä, hameen kangas on viskoosia. Yksivärisen hameen tein vuorin kaavalla ilman laskoksia sekoitekankaasta. Näistäkin hameista pidän kovasti.

Kaikkineen olen näihin vaatteisiin tyytyväinen ja mikä parasta, kynnys vaatteiden ompeluun madaltui melkoisesti saadessani hyvin käyttökelpoisia vaatteita aikaan. Kuvat sen sijaan ovat huonoja, pahoitteluni siitä!

4 kommenttia:

-Tikutin- kirjoitti...

Onnittelut itsesi ylittämisestä :).
Tyylikkäitä vaatteita olet ommellut ja työn jälki on yhtä täydellistä kuin neuleissasikin!
Noin käsityökaudet vaan vaihtelevat. Itselläni on mekkokangas odottanut ompelukonetta jo kaksi kesää, taannoin langat odottivat puikkoja ompelukoneen huristessa.

Marie kirjoitti...

Kiitos, Tikutin! Kyllä näissäkin se käsityön jälki näkyy, kuvissa vaan ei kaikki yksityiskohdat näy :)

Ino kirjoitti...

Älä ole turhan vaatimaton! Sulla on kuitenkin taito hyppysissäsi! :) Kauniita vaatteita ja ihanan kepeän näköisiä. Sopinevat näihin säihin!

muru kirjoitti...

Kauniita puseroita ja hameita olet ommellut. Ihailen ompelutaitoisia ihmisiä! nostan siis olematonta hattuani.