sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kevättä kohti

Kevät on edennyt kohisten ja bloggaustauko on päässyt venähtämään taasen kovin pitkäksi. Ehkä pientä kevätväsymystä on ollut havaittavissa myös käsityörintamalla, mutta jotakin on kuitenkin myös valmistunut.



Nuttujen neulominen on innostanut edelleen ja niinpä neljä nuttua on valmistunut ja matkannut myös jo eteenpäin. Lankana on Nalle alemman kuvan oikeanpuoleista lukuunottamatta, jossa kuvioväri on edellisen postauksen sukista jäänyttä lankaa. Nallen pätkävärjätyt langat vaan tekevät väistämättä pieniä osin rumiakin laikkuja, mutta toivottavasti ne eivät nuttujen käyttäjiä haittaa...


Aikaa on kulunut siitä, kun olen uusia huiveja itselleni tehnyt, niin nyt täytyi korjata tilanne. Dropsin Fabelista neuloin helpon tuubihuivin, samalla mallilla kuin joskus aiemminkin. Lankaa meni vajaa kaksi kerää ja tekovaiheessa hiukan häiritsi toisen kerän erilainen väritys, vaikka langat olivatkin samaa erää. Värisävyt olivat erilaiset ja värit toistuivat hyvin epäsäännöllisesti. Mutta eipä sitä huomaa huivin ollessa kaulassa.


Tässä vielä kehnonpuoleinen kuva, mutta tässä näkyy mallineule paremmin. Mallineule on samanlainen molemmin puolin ja sen bongasin aikoinaan Teeteen nettisivuilta.


Kummityttöni täytti jälleen kevättalvella vuosia ja tällä kertaa lahjan itsetehty osuus oli saajan äidin pyynnöstä säärystimet. Näiden kanssa tuli pähkäiltyä tovi jos toinenkin, vaikka näinkin yksinkertaisesta työstä on kyse. Lopputulos oli kuitenkin sopiva ja saajalleen mieluinen, niin mikä sen palkitsevampaa tekijälle. Sandnesin Lanetista nämä neuloin Novitan vauvansukkaohjeesta otetulla mallineuleella.


Lopuksi jälleen pari korttiaskartelua. Tokihan synttärilahja vaati seurakseen itsetehdyn kortin, joka syntyi pikaisesti pienessä kiireessä, ja lopputulos onkin sen näköinen...


Tämä onnittelukortti kuuluu työporukan kesken antamaamme lahjaan 20-vuotiaalle nuorelle naiselle. Sydämen toteutin pitkästä aikaa iristaittelulla. Aikoinaan tein sillä tekniikalla paljonkin kortteja, mutta nyttemmin se on jäänyt vähän taka-alalle. Iristaittelu on kuitenkin helppo ja hauska tekniikka, joten kokonaan ei sitä parane unohtaa.

Tällaisia kuvia tällä erää. Josko seuraavaan bloggaukseen ei menisi niin kauan mitä nyt... Joka tapauksessa toivon kaikille aurinkoisia, kauniita keväisiä päiviä!

8 kommenttia:

Timanttu kirjoitti...

Kauniita töitä. Minäkin tykkään tehdä noita nuttuja. Blogissani on sulle haaste, käy kurkkaamassa: http://timanttu.blogspot.fi/2014/04/haaste_27.html

Neule-Kirppu kirjoitti...

Paljon kauniita neuleita ja kortit ovat kivojä myös. Keväällä kun valo lisääntyy ja ilmat lämpenee, niin koneella olo väkisin jää vähemmällä. Ainakin mulle käy niin:)

Marie kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne :) Kiitos myös Timantulle haasteesta, perehdyn siihen lähiaikoina.

Ino kirjoitti...

Taas olet tehnyt kaikkea ihanaa. Pikkunutut lämmittävät pienokaisia ja niiden kauniit värit varmasti niiden äitien mieltä!

knea kirjoitti...

Onnea! Voitit blogiarvonnassani! Lähettele yhteystietoja sähköpostiini kirsilinnea@netti.fi niin saan palkinnon postiin.

Marie kirjoitti...

Kiitos :) Ihanaa, että arpaonni suosi! Laitoin sähköpostia...

Katsa kirjoitti...

Sinut on haastettu ;) Mun blogissa Katsastellen.vuodatus.net

muru kirjoitti...

Kauniita töitä! Sä olet ollut puuhakas