keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Patalappuja

On ollut aivan ihanaa huomata, että tälle kovin tuoreelle blogilleni on jo löytynyt lukijoitakin. Lämpimästi tervetuloa lukijoikseni, Ryppyräätäli ja Aikku!

Jos pitäisi nimetä työ, jollaisia olen vuosien varrella eniten tehnyt, se on minun kohdallani ylivoimaisesti patalappu. Niitä on tullut tehtyä monin eri tekniikoin, joitakin vuosia sitten eniten ommellen ja nykyään virkaten. Patalappu valmistuu yleensä melko nopeasti, materiaalia ei kulu paljoa, ja mikä ehkä parasta, niissä on hauska kokeilla jos jonkinlaisia malleja. Usein käy myös niin, että kun jonkin mukavan mallin löytää, sitä innostuu tekemään samantien useamman. Patalappuja onkin hyvä olla varastossa, sillä aina joskus tulee tilanteita, että tarvitseekin yllättäen johonkin pienen tuliaisen/ lahjan/ arpajaisvoiton. Yllättävän hyvin patalappuni ovatkin löytäneet uusia koteja.

Syksyllä netissä tuli vastaan uusi kirja, Patalappuja a'la Carte. Lainasin sen kirjastosta ja onneksi olen pystynyt myös uusimaan lainaa, sillä kirjassa on monia kauniita malleja, joita haluaisin kokeilla. Melko kauan kylläkin meni, ennen kuin sain ensimmäisen mallin aikaan. Niitä syntyi tietenkin kerralla useampi, tosin tällä kertaa tarkoituksella. Halusin huomisen ystävänpäivän merkeissä muistaa maan mainioita työkavereitani, ja tietenkin he saavat patalaput.


Näissä vohvelikuvioisissa patalapuissa käytin lankoina Novitan Tennesseetä ja Dropsin Muskatia. Helppo ja mukava malli virkata, kierrereunus oli hauska uusi tuttavuus. Toivottavasti nämä olisivat myös mieleisiä. Samalla tämä kokonaisuus on UWA-tempauksen viides työ. Tällä hetkellä keskeneräisiä töitä on kolme, ja kaksi viimeistä työtä on vielä aloittamatta. Takaraja niiden aloitukseen on maaliskuun lopussa, joten uskoisin siihen mennessä saavani jotain uuttakin alkuun. 

Tässä yhteydessä haluan myös toivottaa kaikille lukijoille oikein mukavaa ystävänpäivää!

3 kommenttia:

TiiMa kirjoitti...

Kivan näköisiä patalappuja! Tuon kirjan ostamista olen miettinyt itsekin. Kivoja töitä olet tehnyt aiemminkin. Mukavaa Ystävänpäivää!

Rantapuikko kirjoitti...

Kauniita patalappuja.. Itselläni on tuo kirja, tosi hyvä mielestäni. juuri tein kasan patalappuja sen ohjeilla....

Aikunaskareet kirjoitti...

Kiitos :)